torstai, 7. heinäkuuta 2011

kesäkuu filmillä

Ai ketään ei kiinnostanut edellisen postauksen kuumat miehet?
Mua ainakin kiinnostaa.

Anyways, tänään on ollut ehkä maailman täydellisin keli ja sen kunniaksi päätin pyöräillä kaupungille (joka siis tässä yhteydessä tarkoittaa Toijalaa, ei Tamperetta) kehittään mun filmikuvat. Oon ottanut kesäkuun aikana rullallisen kuvia, ja aion olla niin dorka, että teen tästä kesästä scrapbookin, tosin ilman sellaisia vaaleanpunaisia pitsireunoja yms. muuta huuto-oksennusta aiheuttavaa paskaa. Ihan vaan siksi, että jäisi jotain fyysisiä muistoja, ja siksi, että jos pääsen töihin, niin voisin sitten näyttää siellä niille ulkomaalaisille, että näin meillä Suomenmaalla ja on mulla ystäviäkin.
Kuitenkin, poljin sitten hikipäässä Toijalaan, ja huomasin, että on aivan erinomainen idea öljytä itsensä ennen 9 kilometrin pyöräilymatkaa, nimittäin voitte ihan itse arvailla kuinka helvetin monta kärpästä muhun oli liimaantunut siihen mennessä kun pääsin perille. Aika monta meinaan.
Tuli kyllä sitten rusketustakin, ettei ihan miinukselle jääty.
No, pääsin kuitenkin perille Timon Kuvakaupalle ja oli ihan erityisen hieno hetki kuulla, että yhden rullallisen teettäminen, kuvien USB-tikulle siirtämisen lisäksi, maksaa kolmekymmentävitunyksi euroa. Ihan älytöntä.
Päätin kuitenkin teetättää kuvat, koska joudun olemaan täällä koululla kiinni tämän, sekä ensi viikonlopun, joten ajattelin, ettei kuitenkaan rahaa nyt mene läheskään yhtä paljoa, kuin normaalisti Tampereelle lähtiessä.
Samalla periaatteella menen myös huomenna kampaamolle tasaan hiukset, sekä värjäämään kulmat, että siinähän se säästämislogiikka sitten kuitenkin menee.

Mutta siis, superrandomeja kesäkuvia vuodelta 2011!

 Pridehumua

 Näin me Taikan kans aina normaalistikin hengaillaan. Taika katselee kaukaisuuteen ja mä näytän myyrältä.

 Jouko ja Taika.

 Mä rakastan sitä miten Ode tapaa tulla lämpimällä säällä kouluun uikkarit jalassa.
Kylmemmällä säällä sillä on villasukat sandaaleissa.

Meidän backyard ja kuumii böönii.

 Oltiin alkukesästä vähän pihatalkoissa luokan kera.

Essi ja Rocky. Koomista sinänsä että tuon koiran nimi tosiaan on Rocky, sillä se on maailman nössöin alaskan malamuutti.

 Käytiin Toijalan kaljateltoilla.

 Juselius ja Zachary

Pahamaineisia Jenny Woo -reissuja + Oden suu.

 Kotiaresti.

 Daijjuilua EA-kurssilla.

 Outoja aikoja Pyynikillä.

Siinähän se kesäkuu sitten pähkinänkuoressa olikin.
Mä en pysty kun hämmästelemään noita kuvia katsellessa, että kuinka usein mulla oikein on päällä mustia wifebeatereita?
Tulee vähän mieleen yksi hilpeyttä aiheuttanut hetki, kun eräälle kansainväliselle leirille osallistunut tyttö pukeutui koko kaksi viikkoa täysin samoihin vaatteisiin ja haisi pahalta, eikä itse tajunnut sitä ollenkaan.
Loppujen lopuksi vasta projektin vikana päivänä tyttö leirin aikana otettuna kuvia katsellessa totesi hämmästyneenä, ettei ollut näköjään vaihtanut vaatteita kahteen viikkoon.
Oli koko muulla ryhmällä vähän sellainen olo, että älä nyt saatana.
Hankin sitten Cboxin tuohon sivupalkkiin, kun kerran kaikki muutkin, että nyt sitten kaikki kikkelit kiehuen kirjoittelemaan rivoja. Tai lähettään mulle virtuaalisuukkoja tai mitä näitä nyt on.

Nyt lukemaan huomisiin espanjankokeisiin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Voitte olla hengessä mukana kuuntelemalla Las Ketchupia ja vaikka laulaa mukana. Löysin niiden levyn porukoiden levyhyllystä ja ai että, kuinka se on raikannut mun supermicrassani.

1 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Nauroin ensin kohdassa "Kotiaresti" mutta se ei ollut mitään verrattuna tohon Iidaan + sen haiseviin vaatteisiin eiii vittuuu :DD